Skip to main content

Avainsana: Koillismaa

Tyyni päivä Kylmäluomalla – kalastajan ja retkeilijän rauhaa

Kylmäluoman maisemat avautuvat helposti kulkijalle. Rantoja pitkin kulkevat polut kutsuvat lähtemään kävelylle, kalalle tai vaikka kiertämään Iso-Pajuluoman rantapolkua, jossa järven ja metsän rajapinta on erityisen kaunis.

Kun mökin vuokraa, auton voi jättää parkkiin ja jatkaa jalan suoraan kalalle tai retkipoluille. Useat mökit sijaitsevat aivan vesien äärellä, ja matka kalapaikoille käy helposti jalan.

Nyt, kun järvet eivät ole vielä jäässä, on erinomainen aika kalalle lähtöön. Kalastajat ovat yhä liikkeellä, ja Kylmäluoman kirkkaat vedet tarjoavat hyvät mahdollisuudet saaliiseen.

Iso-Pajuluomassa on istutettua kirjolohta, ja kalastusluvat alueelle voi ostaa kätevästi suoraan osoitteesta www.eraluvat.fi

Päiväretki Oulusta Hossaan yllätti laajuudellaan

Hanna ja Mikko lähtivät aikaisin aamulla Oulusta kohti Hossaa ja palasivat kotiin vasta myöhään illalla. Päivä riitti moniin elämyksiin, mutta paikka teki niin suuren vaikutuksen, että he jäivät kaipaamaan lisää aikaa.

– Lähdimme kello kahdeksan aikaan aamulla ja olimme takaisin kotona vasta puoli yhdeltätoista illalla. Päivä riitti hyvin, mutta olisimme silti halunneet ehtiä enemmän, Hanna kertoo.

Ennen matkaa pariskunta oli suunnitellut pistäytyvänsä Värikalliolla ja Julma-Ölkyn reitillä, mutta alueen koko pääsi yllättämään. – Jos vain mahdollista, kannattaa lähteä matkaan jo varhain aamusta. Hossa on laajempi ja monipuolisempi kuin arvasimme, Mikko toteaa.

Ensimmäinen vierailu teki vaikutuksen

Mikolle Hossan kansallispuisto oli kokonaan uusi tuttavuus, ja Hannakin oli aiemmin käynyt vain luontokeskuksella. – Puitteet ovat upeat, luonto kaunis ja puhdas, Hanna sanoo.

Ensimmäisenä he kiersivät Värikallion noin seitsemän kilometrin mittaisen kaarroksen. Sen jälkeen matka jatkui autolla Julma-Ölkyn parkkipaikalle. – Kävelimme harjun päällä vesistön vieressä noin tunnin suuntaansa. Ilta-auringossa pidetty tauko oli upea hetki, jonka jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin autolle, Mikko kertoo.

Eväitä ja nuotiotunnelmaa

Retken aikana pysähdyttiin sekä luontokeskuksella että taukopaikoilla. – Oli iloinen yllätys huomata, että luontokeskuksella oli tarjolla lounasta, vaikka kesäsesonki oli jo ohi. Olimme kuitenkin varustautuneet runsailla eväillä, joten nautimme niistä luonnon helmassa, Hanna sanoo.

– Erityisesti jäi mieleen upea syyssää, siistit taukopaikat polttopuineen, luonnon kauneus ja Julma-Ölkyn reitti, hän lisää.

Toive selkeämmistä lähtöpisteistä

Hanna ja Mikko toivovat, että tulevaisuudessa luontokeskuksella voisi olla selkeä taulu reittien lähtöpisteistä. – Itse poluilla merkinnät olivat hyvät, mutta parkkipaikkojen ja aloituspaikkojen löytäminen oli vähän hakusessa. Selkeät etäisyydet ja suunnat auttaisivat monia kävijöitä, Mikko huomauttaa.

Hossa jäi mieleen sanalla “vaikuttava”

Retken jälkeen yksi sana kiteytti kokemuksen: vaikuttava. – Se kertoo paikan laajuudesta, kauneudesta ja jylhistä maisemista. Myöskään paikan puhtautta ja siisteyttä ei voi ohittaa, Hanna ja Mikko sanovat.

He aikovat palata Hossaan uudelleen – ehkä jo alkukesästä tai jälleen syksyn ruskan aikaan. – Silloin voisi jäädä myös yöksi.

– Suosittelemme Hossaa kaikille. Jo pelkkä kahvikupillisen nauttiminen hiljaisessa luonnossa on elämys, joka kannattaa kokea, he kiteyttävät.


Kuvat: Hannan ja Mikon kotialbumi

Viikon 32 lounaslista Hossan luontokeskuksella

Tervetuloa nauttimaan herkullisesta kotiruoasta Hossan luontokeskukselle – lounas tarjoillaan joka päivä klo 12–16!

Tarjolla on vaihtuva lämmin ruoka, uunimuikut sekä kasvisruokavaihtoehto.
Lounaaseen sisältyy:
🥗 Salaattipöytä
🥖 Leivät ja levitteet
🥤 Ruokajuoma
🍰 Jälkiruoka
☕ Kahvi tai tee

Hinnat:

– Aikuiset 16 €
– Lapset 6–12 v. 8 €
– Alle 6 v. ilmaiseksi

📍 Jatkonsalmentie 6, Hossa, Suomussalmi
📞 050 384 4692

Tervetuloa lounaalle keskelle luontoa – yksin, kaksin tai koko porukalla!

Kun arki alkaa – tule luontoon hengähtämään

Elokuu tuo mukanaan osalle meistä uuden rytmin: koulut alkavat, työkalenterit täyttyvät ja loma jää monella taakse. Silti kesä ei ole ohi – ei pitkään aikaan. Meillä Hossassa ja Kylmäluomalla arjen ja loman ei tarvitse olla vastakohtia. Täällä ne voivat kulkea rinnakkain.

Moni hakee nykyään keinoja tasapainottaa työn ja levon vuorottelua – ja siinä luonto on paras mahdollinen apu. Hossan ja Kylmäluoman maisemissa voit tulla vaikka vain pieneksi hetkeksi:
☀️ viikonloppuretkelle,
☀️ minilomalle arjen keskelle,
☀️ tai ottaa koneen mukaan ja tehdä etätöitä luonnon rauhassa.

Täällä työpäivä voi alkaa järven rannalta, kahvimuki kädessä. Taukojumppa tarkoittaa kävelyä metsäpolulla, ja päivän päätteeksi voi pulahtaa kirkkaaseen veteen – tai vain kellua hiljaisuudessa.

Luonto ei vaadi mitään – mutta antaa paljon

Tutkimusten mukaan luonto lievittää stressiä, parantaa keskittymistä ja tukee palautumista. Siksi moni suuntaakin kohti metsää, kun mieli kaipaa selkeyttä ja keho levollisuutta.

Hossassa ja Kylmäluomalla odottavat harjut, järvet ja polut – mutta myös majoitus, jossa voit viivähtää päivän tai pidempään. Täällä kukaan ei hoputa. Voit tulla sellaisena kuin olet, ja lähteä, kun olet valmis. Leirintäalueemme ovat myös suosittuja hengähdyspaikkoja!

Jos siis kalenteri täyttyy ja mieli kaipaa tilaa hengittää – meillä on vastaus. Tule katsomaan, miltä arki tuntuu, kun sen keskellä voi kuulla vain tuulen, laineet ja oman hengityksen.

🫶 Tervetuloa hengähtämään – juuri silloin kun sitä eniten tarvitset.

Juhannus 2025 Hossassa ja Kylmäluomalla – luontoa, tunnelmaa ja keskikesän taikaa

Tervetuloa juhannuksen viettoon Hossaan ja Kylmäluomaan! Meillä juhannus on enemmän kuin vain yksi kesäpäivä – se on kokonaisvaltainen elämys luonnon rauhassa, tulien loisteessa, hyvästä ruoasta ja yhdessäolosta nauttien.


Hossan juhannus – kokkojen loimua ja luonnon taikaa

Perjantaina 20.6. juhannuskokko syttyy Hossassa:

  • 🔥 klo 21 Hossan Lumossa
  • 🔥 klo 22 Hossan Lomakeskuksella, jossa ravintola palvelee ja ohjelmaa riittää aina klo 01 asti

Hossan kansallispuisto kutsuu retkille kirkasvetisten järvien maisemiin. Voit lähteä patikoimaan, pyöräilemään tai melomaan – vuokravälineitä on saatavilla retkeilykeskukselta.
🔥 Nuotiopaikkoja löytyy leirintäalueelta ja reittien varrelta – pysähdy rauhoittumaan, paista makkarat ja nauti hetkestä.

🕙 Retkeilykeskus palvelee juhannuksena klo 10–19
🥗 Lounas on tarjolla klo 12–16

🎪 Hossan leirintäalueella on tilaa – tervetuloa leiriytymään!
🏡 Mökkimajoitus on juhannuksena jo täyteen varattu.

Voit viettää juhannuksen omassa rauhassa tai liittyä yhteiseen juhlatunnelmaan – valinta on sinun. Tervetuloa Hossaan!


🌲 Kylmäluoman juhannus – leppoisaa lomatunnelmaa ja yhteistä juhlaa

Kylmäluoman retkeilyalueella juhannus tarjoaa juuri sitä, mitä kesältä kaivataan: rauhaa, retkiä, kalastusta ja tunnelmallisia iltoja.

Juhannusaattona pe 20.6.

  • 🥗 Lounas klo 12–16
  • 🎶 Karaokeilta klo 20–01.30 – tule laulamaan tai nauttimaan tunnelmasta!

🔥 Nuotiopaikkoja on useita – pysähdy paistamaan makkarat ja viettämään iltaa tulen äärellä.
🎣 Kalastusta voi harrastaa sekä rannalta että veneestä – kalastusluvat saat meiltä tai osoitteesta www.eraluvat.fi.

🚐 Karavaanari tai leiriytyjä – tule viettämään juhannusta omassa rauhassasi luonnon keskellä.
🏡 Mökkimajoitusta on vielä vapaana – kysy lisää!


🌐 Varaa majoitus helposti verkossa:

➡️ Hossa: www.hossa-kylmaluoma.fi/hossa
➡️ Kylmäluoma: www.hossa-kylmaluoma.fi/kylmaluoma

Tervetuloa viettämään keskikesän juhlaa luonnon rauhaan, tulen äärelle ja hyvän tunnelman keskelle!